lauantai 1. kesäkuuta 2013

Keskiviikkoulkoilut

Perinteiset kartanon keskiviikkoulkoilut alkaa kerhon jäsenille. Aloitamme ulkoilut 12.6 klo. 18:00. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita.

Kesän treenit 2013

Viime viikolla startattiin jo ensimmäiset tiistaitreenit ja pentutreenit saadaan alkamaan 3.6.2013. Pentutreeneissä juostaan alkukausi pelkällä käsivieheellä harjoituskopeilta.


Muistattehan, että harjoituksia ei järjestetä kisoja edeltävinä päivinä!

Tiistaitreenit peruttu 4.6

Tiistaitreenejä ei pidetä 4.6, koska keskiviikkona juostaan kesäleski.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sunnuntaiulkoilut alkavat 16.12.

Sunnuntaiulkoilut alkavat taas! Sunnuntaiulkoilut ovat päätetty aloittaa ensi sunnuntaina, 16.12. klo 10-12. Huomioittehan että ulkoilu on ainoastaan kerhon jäsenille. 

Pakkasraja ulkoilulle on -15C ja ulkoiluja ei järjestetä lämpötilan noustessa plussalle. Ulkoilut järjestetään, jos edellä ilmoitetut ehdot eivät täyty tai toisin ei ole ilmoitettu.

Aggressiivisia koiria ei saa tuoda alueelle. Jokainen on vastuussa omista koiristaan ja korjaa niiden jätökset pois alueella.

torstai 15. marraskuuta 2012

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUSKUTSU

Helsingin Vinttikoirakerho ry:n sääntömääräinen syyskokous on tiistaina 20.11.2012 KLO 19.00 Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa.

Kokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
3. Kokouksen sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
4. Kokouksen laillisuus
5. Yhdistyksen toimintasuunnitelman esittäminen ja vahvistaminen
6. Yhdistyksen jäsenen jäsenmaksun, jäsenen liittymismaksun, kannattajajäsenen jäsenmaksun sekä puheenjohtajan, hallituksen, muiden toimihenkilöiden ja tilintarkastajien palkkioiden määrääminen
7. Yhdistyksen tulo- ja menoarvion esittäminen ja vahvistaminen
8. Puheenjohtajan ja hallituksen muiden erovuoroisten jäsenten valinta
9. Tilintarkastajien sekä heidän varamiehiensä valinta 
10. Muut asiat
11. Kokouksen päättäminen

TERVETULOA!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Keskiviikko ulkoilut

Keskiviikko ulkoilut ovat päättyneet tältä vuodelta. Näemme taas sunnuntai ulkoiluissa maan jäädyttyä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

KW tulokset ja kuvia

Linkin takaa löytyy Kartano Weekendin tuloksia ja toisen linkin takaa voittaja kuvia näyttelystä. Tulokset Voittajagalleria